ELÄINAVUSTEINEN TERAPIA

Alma rakastaa kaikkia ihmisiä ja rakastaa erityisesti eri-ikäisiä lapsia. Alma on ollut avuksi esimerkiksi tunteiden sanoittamisessa ja käsittelemisessä neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kanssa.
Nasu on Alman pentu. Nasu on nimensä mukaisesti Nasu, joka on hieman peloissaan hassuistakin asioista. Koirakävelyllä hän voi haukkua kaivinkonetta aluksi tai vaikkapa tielle kaatunutta puunrunkoa. Tämä siksi, ettei se siinä ennen ollut. Nasun käyttäytymiseen peilaten, on joskus päästy lapsen kanssa keskusteluun hänen peloistaan tai joskus ei-toivotustakin käyttäytymisestä. Nasu rakastaa syliä, rapsutuksia ja ihmisiä yli kaiken. Joskus uusia ihmisiä Nasu haukkuu. Tämäkään ei haittaa, koska niinhän me ihmisetkin olemme joskus epäluuloisia uusien ihmisten suhteen. Miten voittaa luottamus? Tätä eläinterapiassa voidaan Nasun avulla pohtia!